sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pitkiä päiväunia


Lapseni päiväunten aikaan minulla on työskentelymahdollisuus, ja silloin parkkeeraan vaunut työhuoneen rauhalliselle sisäpihalle ja itse menen sisälle töihin. Toistaiseksi tämä järjestely on toiminut, ja parissa tunnissa saa yllättävän paljon aikaan, kun tietää mitä tekee.

Olen saanut viime aikoina erilaisia yhteydenottoja sieltä ja täältä, ulkomailtakin. Mutta aika varovainen olen, mihin projektiin lähden mukaan. Sain esimerkiksi ystävällisen yhteydenoton Lontoosta, jossa järjestetään eräät taidemessut helmikuussa ja jonne minua pyydettiin osallistumaan. Ehdin jo aluksi innostua, sillä vaikutti edulliselta mahdollisuudelta esittäytyä Lontoossa asti. Onneksi hain tietoa kyseisistä messuista, ja palautteissa tuli riittävän monta kertaa esille sanat fiasko, huono organisointi ja vähäinen kävijämäärä, enkä enää ollut kiinnostunut.

Mutta sitten on myös sellaisia kiinnostavia yhteydenottoja, joista toivottavasti jotain yhteistyön hedelmää syntyy. Tällä hetkellä haen apurahoitusta erääseen kansainväliseen projektiin, joka toteutuakseen tarvitsee rahoituksen. Pitäkää peukkuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti