maanantai 29. syyskuuta 2014

Pohjatyötä


Viime päivät olet ahkerasti aloitellut uusia maalauksia. Pohjatyö on tärkeää, vaikka tällä hetkellä teokset eivät näytä juuri miltään. Niissä on haaleat hahmot, joissa mittasuhteet ovat jo suurin piirtein kohdillaan. Ensimmäisestä kerroksesta alan sitten nostaa muotoja ja tutkia anatomiaa lähemmin. Vaalea on hyvä pohjasävy, niin lopputuloksesta tulee raikas. Nyt vain odottelen maalikerroksen kuivumista, niin pääsen jatkamaan.


Sain taas erään kiinnostavan yhteydenoton ulkomailta. Tai mainoksen tarkemmin sanottuna. Siinä mainostettiin erästä isoa tapahtumaa, johon taiteilijoita kannustettiin osallistumaan. Viime kerralla kyseiseen tapahtumaan valittiin kaikista hakemuksista 12 prosenttia, joten jos oma hakemukseni läpäisee seulan, saan olla iloinen. Sinne tuli lähettää CD-ROM omista teoksista. Minulta ei löytynytkään sille kansia, joten piti askarrella itse. Kävi jurytyksessä miten kävi, niin sain taas ainakin kokemusta lisää ulkomaille pyrkimisestä. Kerron tapahtumasta tarkemmin sitten, jos minut valitaan mukaan.


torstai 25. syyskuuta 2014

Rohkeudesta

Karkelo
öljy kankaalle
80 cm x 100 cm

On taas tullut täyteltyä muutamia apurahahakemuksia. Eräässä niistä tuli kertoa, miksi hanke on rohkea. Kirjoitin, että Toivon valtakunta on rohkeasti positiivissävytteistä taidetta, ja että ihmisille tulee antaa toivoa, kun maailmalta kantautuu ikäviä, pelkoa lietsovia uutisia.

Aloin samalla pohtia enemmänkin tuota rohkeutta, sillä tuntuu, että tällä alalla on enemmän kuin välttämätöntä olla rohkea. Jatkuvasti pitää pystyä heittäytymään ja ottamaan rohkeita askelia, vaikkei toimeentulosta ole tietoakaan. Tulee olla rohkeutta laittaa omia teoksiaan näytteille ja altistaa ne arvostelulle. Tulee olla rohkeutta hakea rahallista tukea projekteillensa. Tulee löytyä rohkeutta, ettei alihinnoittele teoksiaan, vaikka kauppa saattaisi peruuntua siihen. Tässä muutamia esimerkkejä kuvataiteilijan ammattiin liittyvistä rohkeuden perusominaisuuksista.

Olen satunnaisesti saanut kuulla kehuja omasta rohkeudestani, ja se hämmentää positiivisesti joka kerta. On rohkeaa olla oma itsensä, tehdä omannäköistä taidetta ja antaa arvomaailmansa näkyä siinä. Totta, en vain itse osaa nähdä asiaa niin. Nytkin valmistan tätä Toivon valtakuntaa ilosta käsin: minulla on insipiraatio ja tahdon toteuttaa sen! Minulla on määränpää, tavoite, jota kohti kurkottaa. Haluan työstää valmiiksi tämän sarjan, eikä sen jälkeen ole taas mitään tietoa tulevasta.

Elämä (kuvataiteilijana) on seikkailu, jossa rohkeus hyvä eväspatukka repussa.