sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Näyttely pakettiin


Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja nyt oli ensimmäisen museonäyttelyni vuoro päättyä. Jäi hyvä mutta haikea mieli. Oli ilo saada Toivon valtakunta näin laajasti esille keskelle omaa kotikaupunkiani. Kaikki oikeastaan onnistui yli odotusten. Ripustaessa huomasin, että näyttelytila tuntui sopivan teoksilleni täydellisesti, ja harmoninen tunnelma tavoitti katsojat. Tarkkaa tietoa kävijämäärästä minulla ei ole, mutta ymmärsin, että näyttely oli suosittu - se siis sai ihmiset liikkeelle, ja monet kävivätkin kyseisessä museossa ensi kertaa! Ja jotkut jopa monta kertaa.

Kaiken sen positiivisen palautteen, kehut ja virkistyneet ilmeet näyttelyvierailun jälkeen sidon hyvien muistojen helminauhaan, ja yritän muistaa kaivella sen esiin huonojen aikojen tullessa. Tuntuu kuin olisin saanut olla jossain ihanassa pumpulisateessa koko näyttelyn ajan. Kiitos kaikille näyttelyssä vierailleille!

Koska kyseessä oli museonäyttely, myynnillisiä odotuksia minulla ei ollut. Kuitenkin muutama teos meni kaupaksi ja siitäkin sain iloita. Tämä näyttely on ensimmäinen, josta saan myös näyttelykorvaukset - siis jotain ihan muuta ja uutta sen sijaan, että oman taiteensa esillä olosta joutuisi itse maksamaan. Kuulun Kuvastoon, visuaalisten alojen tekijänoikeusjärjestöön, ja joskus ensi vuoden puolella saan heidän kauttaan jonkinlaisen korvauksen tästä näyttelystä. Toki ilmaista työtä jouduin myös tekemään tämän näyttelyn tiimoilta, kun minulle ei makseta päivärahaa tai tuntipalkkaa esimerkiksi ripustuksesta ja purkamisesta. Näitä mielenkiintoisia tämän ammatin varjopuolia, joista on viime aikoina alettu enemmän puhua (mediassa ja somessa).

Haikea mieli näyttelyn loppuessa johtuu osittain myös siitä, että seuraavaa näyttelyä ei ole vielä kalenterissa sovittuna, sillä jään äitiyslomalle. Virtuaalisesti Toivon valtakunta tavoittaa toivottavasti katsojia tänäkin aikana, ja se maailma saa elää omaa elämäänsä bittiavaruudessa. Livenä teokset näyttävät toki parhaalta, mutta jospa ne tätäkin kautta kohtaisivat, puhuttelisivat ja antaisivat esteettisiä elämyksiä, ennen kun on taas uuden luomisen aika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti