torstai 7. huhtikuuta 2016

Polvihousupoika


Kuvasin uusia mallikuvia tulevia maalauksia ajatellen. Inspiroiduin pojasta tällä kertaa (tyttöjä unohtamatta). Näin mielessäni pojan polvihousuissa ja hihattomassa paidassa, ja seuraavaksi löysinkin itseni jo ompelemassa kyseisiä vaatteita. Mallini aluksi naureskelivat kyseiselle asulle, mutta visuaalisesti asu vastasi täysin sisäistä visiotani.

Tämä symbolinen maailma saa siis jatkoa, joskus tulevaisuudessa. Nyt vielä luonnoksena toimivat mallikuvat joutavat "pöytälaatikkoon" odottamaan työstöä. Kun aikanaan on aika palata äitiyslomalta maalaustyön pariin, on jo materiaalia valmiina työn aloituksen helpottamiseksi. Siis ihan parasta odotusajan hyödyntämistä tällainen pohjatyö!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti