perjantai 3. kesäkuuta 2016

10 vuotta sitten


Ensimmäisestä yksityisnäyttelystäni Helsingissä tulee kuluneeksi jo 10 vuotta! Avajaiset olivat 3.6.2006 ja paikkana Galleria 4-kuus. Olin 22-vuotias taideopiskelija, silloin vielä sukunimeltäni Tervo, ja kaikki oli niin uutta ja jännittävää.

Silloin elettiin vielä nousukauden harjalla ja monet halusivat sijoittaa nuoreen taiteeseen omaksi yllätyksekseni. Pidän tätä näyttelyä taiteilijaurani alkuna, onhan siitä näyttelystä eräs teos jo myyty eteenpäin Bukowskin taidehuutokaupassakin.

Jospa siis juhlittaisiin tätä 10-vuotistaivalta, ja tarjoan taidekortit puoleen hintaan 15.6.2016 asti!
-> http://annuliviherjuuri.blogspot.fi/p/taidekortit.html

Italiaa kohti

"Kokkola-lehti 1.6.2016
Maria Store

Viherjuuren teos kansainväliseen taidekilpailuun

Kokkolalaisen Annuli Viherjuuren teos "Hyvien hedelmien kantajat" on valittu mukaan Premio Combat Prize -kansainvälisen taidekilpailun finaaliin.
Finaaliin valittiin 80 teosta, ja kilpailusarjoja on maalaus, grafiikka, valokuva, kuvanveisto/installaatio ja videotaide.
- Maalaussarjassa oli ihan valtava määrä osallistujia, jopa 500, joista kolmekymmentä valittiin finaaliin. Minulle tämä finaaliin pääsy on jo saavutus. En olisi tiennyt seitsemättä kertaa järjestettävästä kilpailusta mitään, ellei sieltä olisi suoraan lähestytty minua sähköpostilla ja mainostettu osallistumista kilpailuun. Kovin italialaispainotteinen taiteilijakattaus näyttää olevan, mutta mukavaa, että täältä Pohjan perukoilta Kokkolastakin voi sinne ponnistaa, kertoo Viherjuuri.
Finaaliin pääsy tarkoittaa, että "Hyvien hedelmien kantajat" lähtee esille Museo G. Fattoriin, Livornoon, Italiaan kesällä. Premio Combat Prize 2016 -finalistinäyttelyn ajankohta on 25. kesäkuuta -16. heinäkuuta.
Näyttelyn lopuksi tuomaristo palkitsee finaalisarjoista voittajat, ja residenssipaikkoja jaetaan myös."


Koralli-Tuote sponsoroi turvallisen kuljetuslaatikon teokselle! :) Lähettäminen osoittautuikin hiukan ongelmalliseksi, kun Posti ja Matkahuolto eivät suostuneet ottamaan pakettia kuljetukseen. Mutta DHL:n kautta teos eilen lähti matkaan. Vaikka näyttely alkaa vasta juhannuksena, haluavat teosten saapuvan paikalle jo hyvissä ajoin, muuten hylätään kilpailusta. Se on ymmärrettävää, kun 80 erilaisen teoksen ripustukseen menee kuitenkin oma aikansa.

Katsotaan jos näyttelyn aikaan kilpailun nettisivuille tulee kuvia näyttelystä. Itsehän en paikalle ole menossa, mutta olisi silti ilahduttavaa nähdä miten "Hyvien hedelmien kantajat" on ripustettu, millaisten teosten viereen / samaan tilaan. Edellisvuoden näyttelykuvia selatessa museon tilat ainakin näyttävät kiehtovilta, erilaisia tiloja riittää. Näyttelystä julkaistaan myös katalogi, ja oletan että lähettävät sellaisen minulle muistoksi.