lauantai 29. heinäkuuta 2017

Liimainen onnettomuus


Ei olisi pitänyt. Ei olisi pitänyt ostaa sitä puuliimaa. Ei olisi pitänyt tehdä sitä vesi-liimaseosta. Ei olisi pitänyt mennä tänään töihin ollenkaan. Mutta kun tehtyä ei saa tekemättömäksi, vaan on hyväksyttävä valitettava tosiasia.

Oli tarkoitus pohjustaa uusia maalauspohjia. Vesi-liimaseos kuitenkin räjähti jonkinlaisen kemiallisen reaktion seurauksena pitkin työhuonetta ja sotki vaikka mitä. Eniten harmittaa neljä tänä kesänä valmistunutta maalausta, jotka vaurioituivat. Niin turhaa työtä!


Katselin ensin järkyttyneenä tapahtunutta ympäriinsä. Verhoja, seiniä, lattiaa, esineitä pöydällä ja maalauksia. Shokki ja järkytys nousivat pintaan ja adrenaliinin jyllätessä aloin siivota onnettomuuden jälkiä pois niin paljon kun sain. En voinut käsittää, miten näin pääsi käymään, epätodelliselta tuntui.


Pikasiivouksen tehtyäni alkoi vähitellen olo helpottua. Uusi verho pitää hankkia, seinää maalata ja sen sellaista. Pahemminkin olisi voinut käydä. Se outo valkoinen mössö olisi voinut sotkea paikat vielä pahemmin. Taiteenteko jatkuu, uutta syntyy, takaiskuista huolimatta.

Nämä seuraavat saivat ikäviä vaurioita tässä onnettomuudessa:





Ne poistuvat verkkokaupasta heti kun ylläpito ehtii toimia. Harmittaa ihan älyttömästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti