sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Arkitodellisuus kauas jää


Työni on tällä hetkellä ihanaa vaihtelua arkeen. Huolet ja asioista murehtiminen jäävät työhuoneeni ulkopuolelle, kun sisällä odottaa väriterapiaa ja romantiikkaa. Yhdellä seinällä on valmiita teoksia jo mukava määrä, vaikka tekemistä vielä piisaakin ennen kun näyttelykokonaisuus on valmis. Aikaa on toivon mukaan tarpeeksi jäljellä, vaikka nälkä kasvaa syödessä. Suunnitelmat elävät, ja ideoin uusia teoksia, mutta kun työskentelen vain kaksi päivää viikossa, on pakko ottaa realiteetit huomioon ja priorisoida oleelliseen.

Samalla jännittää, miten tämä uusi pariskuntasarja otetaan vastaan. Olen pyrkinyt pois valokuvamaisuudesta ja koen, että nämä kukkaniityt ovat auttaneet siinä tavoitteessa. Harmaata olen yrittänyt välttää, ja ei sitä muualla olekaan kuin miehen lakanassa. Aluksi ajattelin, että välttäisin myös puhtaan valkoista, mutta salakavalasti se tuli taas näihinkin, ensin pienesti sinne tänne ja sitten muutamaan teokseen jopa hallitsevaksi väriksi. Valkoisesta minun on näemmä turha pyrkiä eroon. Kaikilla on omia maneereja, vaikka niitä kuinka yrittäisikin ravistaa pois.

Ennen joulua ehdin työskennellä enää kolme kokonaista päivää, ja sitten onkin vuosi paketissa. Ei hassumpi vuosi tämä 2017, syntyi polvihousupoikia ja pariskuntia kukkaniityillä. Kesällä tein maalauksen, jossa kaksi poikaa juoksevat rannalla ja lennättävät samalla suuria värikkäitä viirejä (tai jotain sellaisia härpäkkeitä), ja näin jälkikäteen ajatellen ne pojat ikään kuin toivat maalauksiini kirkkaat värit, kun sitten syksyllä siirryin työstämään tätä Kukkivan maan laulu -sarjaa. Värin tuojat.


Kuin tuuli
(myytävänä verkkokauppa Taikossa täällä https://taiko.fi/artwork/k8lxj-7ecbh-9691)