Taiteilijasta


Kuvataiteilija Annuli Viherjuuri (s. 1984) asuu ja työskentelee Kokkolassa. Hän on osallistunut yhteisnäyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla sekä pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 2006. Hän valmistui kuvataiteilijaksi Satakunnan Ammattikorkeakoulusta Kankaanpään Taidekoulusta vuonna 2008. Hän oli Taidekeskus Salmelan kesän 2010 Nuori taiteilija. Viherjuuren teoksia julkisissa kokoelmissa on mm. Oulun Taidemuseossa.

Viherjuuri tekee pääasiassa esittäviä öljymaalauksia. Kaikki alkoi figuratiivisuudesta ja tunnetilojen luomisesta, ja tällä hetkellä tuo luomisprosessin painopiste on siirtynyt keveyden kokemiseen ja positiiviseen symboliikkaan.

Viherjuuri pitää tärkeänä, että hänen taiteestaan heijastuu taito, kauneus ja sisällöllisyys. Rauha ja hiljaisuus ovat kantavia teemoja, kuten myös läsnäolo ja puhtaus. Viherjuurta on kutsuttu lyyriseksi maalariksi ja hänen taiteensa on nähty välittävän myös sakraalia tunnelmaa.


Ansioluettelo:

Koulutus:
2004-2008
Kuvataiteilija, Satakunnan AMK kuvataide Kankaanpää

Muu koulutus:
2008
Muotokuvamaalauskurssi, Imatra, Suomen kulttuurirahasto
2003-2004
Taidelinja, Portaanpään kr. opisto, Lapinlahti
2003
Ylioppilas, Vääksyn yhteiskoulu

Yksityisnäyttelyt:
2018
Galleria 4-kuus, Helsinki
2016
K.H. Renlundin museo, Kokkola
2015
G12, Helsinki
2015
Galleria Artista, Kokkola
2015
Neliö-Galleria, Oulu
2012
G12, Kuopio
2011
Galleria Art Wasa, Vaasa
2008
Galleria 4-kuus, Helsinki
2006
Galleria 4-kuus, Helsinki

Yhteisnäyttelyt ulkomailla:
2016
Premio Combat Prize -taidekilpailun finalistinäyttely
Museo G. Fattori, Livorno, Italia
2014
Trevisan International Art, Bologna, Italia
2014
Marziart International Gallery, Hampuri, Saksa

Yhteisnäyttelyt / jurytetyt:
2017
Konstrundan, avoimet ateljeet
2017
Galleria 4-kuus, Helsinki
2014
SKjL 2014, Imatran Taidemuseo
2014
Nuori taide, Vaasan Taidehalli
2014
Galleria Visu, Kokkola
2012
Galleria Angelo, Pori
2011
Via Arte, Viitasaari
2010
Vaasan Taiteilijaseuran vuosinäyttely, Vaasan Taidehalli
2010
Taidekeskus Salmela, Mäntyharju
2009
Taidekeskus Salmela, Mäntyharju
2008
Taiteen monet kasvot, Galleria 4-kuus, Helsinki
2006
SKjL 06, Taidepanimo, Lahti
2006
The Art of Basware, Sanomatalo, Helsinki
2005
The Art of Analyste, Sanomatalo, Helsinki

Jäsenyydet:
Taidemaalariliitto
Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Kuvasto ry

Apurahat, stipendit ja tunnustukset:
2015
Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahasto
taiteelliseen työskentelyyyn 6 kk
2014
Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahasto
taiteelliseen työskentelyyn 3 kk
2010
Taidekeskus Salmelan kesän 2010 Nuori taiteilija
2010
Veikkaus Oy, kannustuspalkinto
2009
Osuuskauppa Suur-Savon kummitaiteilija
2008
Taidekeskus Salmelan talvistipendiaatti
2006
Opetusneuvos Hilja Vilkemaan stipendisäätiö
näyttelykuluihin

Teoksia kokoelmissa:
Oulun Taidemuseo
Veikkaus Oy
Taidekeskus Salmela
Mäntyharjun kunta
Osuuskauppa Suur-Savo

Julkiset teokset:
2007
Levollisuus -seinämaalaus
Kalliolinnakiinteistö, Kankaanpää

Julkaisut:
2008
Kiintymys, omakustanne


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti